Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.01.2012 - 19:53

Kakkuun oli toiveena heidän koiran ja kissan kuvat ja tassun jälkiä. Aikamoista kamppailua kävin koristeiden kanssa. Yritin ensiksi tehdä 3D hahmokoristeita, mutta koiran väritystä en meinannut saada kohdalleen millään, joten päädyinkin maalaamaan lemmikit massalevylle. Mutta ei ole kyllä helppoa saada eläimistä oman näköisiä, huh...

Kakussa sienikakkupohja, täytteenä vadelmamousse, päällinen vaahtiksen makuista massaa.

29.01.2012 - 19:50

Taitaa tämä olla suosituin teema ainakin isompien lasten juhlissa, niin monta aiheeseen kuuluvaa kakkua olen saanut viime aikoina tehdä

04.12.2011 - 21:32

Piparitalkoot jatkuneet vielä tänään. Nyt on muutama kymmnetä teemaan sopivaa pipari odottamassa Jeremiaksen 10v. juhlia.

03.12.2011 - 21:12

Angry Birdseja on tullut tehtyä useampi sekä kakkuina että pipareina, tässä joitakin niistä.

Kummassakin kakussa suklainen täyte, päällinen on toisessa Fun Cakesin vaniljan makuista massaa ja toisessa sokerimassaa.

Piparit on joulupiparitaikinast  ja koristelut royal icingia. Seuraavan kerran teen kyllä pipareiden koristelut hiukan eri järjestyksessä niinlopputulos on ainakin toiveissani siistimpi. Näissä tein ensiksi kaikki mustat rajausket ja sitten täytin. Seuraavalla kerralla teen vaan pohjan punaisella ja valkoisella ja teen silmät, nokan jne. siihen päälle.

27.11.2011 - 11:38

 

Eemelin toiveena oli Dinosaurus kakku. Idea tähän kakkuun saatiin kun hommattiin Dinosaurusaiheiset kattaustarvikkeet Confetista. Samaan sarjaan kuuluu myös foliopallo, josta napattiin mallia tähän kakkuun.

Kakussa pohjana mehevä suklaakakkupohja ja täytteenä suklaamousse. Päällinen on kaikkinensa Fun cakesin vaniljan makuista massaa.

Samalla juhlittiin myös kahta muuta poikaa. Olimme vuokranneet tilan paikallisesta asukaspuistosta ja se olikin hyvä ratkaisu kun vieraita oli hiukan enemmän. Lapsille löytyi tilasta paljon tekemistä eikä erillistä ohjelmaa edes tarvittu.

20.11.2011 - 20:35

Pojan tuleville 4-vuotis synttäreille dinosaurus pipareita.

Samalla paljastui siis tulevien juhlien teema eli lisää Dinosaurus juttua ensi viikolla.

06.11.2011 - 17:17

 

Näitä Donitsi popseja tuli kokeiltua tänään, reseptinä oli sama kuin aiemmissa minidonitseissa

Tällä kertaa kuorrutettiin donitsit maitosuklaalla ja tökättiin niihin tikut ja saatiin kivoja popseja

Ihan kaikkia ei laitettu tikkuihin ja niinpä lopuista tehtiin ihan tavallisia suklaa minidonitseja, nam

05.11.2011 - 15:04

Kakussa on 6 munan sienikakkupohja paistettuna reunavuoassa jonka olin säätänyt halkaisijaltana 22 senttiin.

Kakun täytin kelmulla vuorattuun kulhoon, täytteenä mansikka-ja caipirinhatäytteet. Kostutus on appelsiinimehulla, kakun eristeenä on caipirinhatäytettä siveltynä kakun pintaan ja päälimmäisenä sokerimassaa. Ja tietysti kimallesuihketta

Kakku sai vielä muodonmuutoksen ennen juhliin lähtöä lisättiin kakulle hiukan ilmettä.

Aika pienellä vaivalla kakku oli ihan toisennäköinen.

01.11.2011 - 09:05

1-vuotis kakkuun oli toiveissa tälläiset koristeet. Kenkien kaavat olen kopsannut muistaakseni Pionilaakson blogista, ihan satavarma en siitä ole koska noita kenkäkaavoja on useammat valmiiksi kopsattuna. Nämä lähtivät postitse matkaan ja toivottavasti menevät ehjänä perille asti. Vaahtismassaan sekoitin Gum-texiä jotta kengät kuivuisivat nopeasti ja Gum-tex tekee niistä myös kestävämmät.

30.10.2011 - 17:35

 

Pyykkinarukakkuja on näkynyt monessa ulkomaisessa ja kotimaisessakin blogissa, joten ei mikään uusi idea. Itselleni tämä tosin oli ensimmäinen tämän tyylinen kakku. Jotain uutta halusin myös tähän kakkuun kokeilla ja näin parissa ulkomaisessa blogissa tälläisen pursotustyylin ja ajattelin sen sopivan tähän kakkuun.

Harjoittelu tosin olisi kannattanut tehdä muualle kun itse kakkuun. Loppusuoralla rupesi pursottelu sujumaan, mutta kermaa ei ollut enää niin paljon jotta olisi voinut tehdä kokonaan uudestaan. Mutta mielestäni kiva ja hiukan erilainen näiden peruspursotusten sijaan. Seuraavalla kerralla varmaan jo hiukan siistimpi jälkikin

 

          

      

30.10.2011 - 13:26

Kakkupohjana tämä samainen ohje jota olen käyttänyt useammassakin kakussa

Täytteenä suklainen täyte höystettynä espressolla , ihan fantastisen makuista

  • 4dl vispikermaa
  • 1 Philadelphia tuorejuusto 200g
  • 150g maitosuklaata
  • 100g tummaa suklaata
  • 0,5 dl vahvaa espressoa
  • 2 liivatetta

Vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja sulatetut suklaat. Liota liivatteet kylmässä vedessä ja laita ne sitten sitten kuuman espresson joukkoon ja lisää ohuena nauhana kerma-suklaaseokseen.

Koristeet on kokonaisuudessaan sokerimassaa, päällä on suklaaganache johon käytin 150g maitosuklaata ja 50g tummaasuklaata sekä 1,5dl vispikermaa sekä 1rkl voita. Ganachen teko-ohje löytyy täältä

28.10.2011 - 16:02

Näitä hauskoja muumiopizzoja tehtiin tyttäreni luokan Halloween buffettiin. Idea näihin löytyi googlettelemalla ja näitä samanmoisia pizzoja oli useammassakin ulkomaisessa blogissa. Muumionakkeja meillä taas tarjoiltiin jo viime vuoden Halloween bileissä, mutta silloin niitä ei tullut blogiin laitettua.

Muumionakit on tehty käärimällä voitaikinasuikaleita nakkien ympärille  ja paistamalla uunissa. Nämä on tarkoituksella jätetty voitelematta ennen paistoa että pysyvät vaaleina.

Tässä vielä joitakin Halloween tarjoiluideoita ja tunnelmia viime vuodelta

      

    

 

25.10.2011 - 11:48

Donitsipellit Confetista

Minidonitsit (uunissa paistettu) 24kpl

  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1tl vaniljasokeria
  • 1/2tl suolaa
  • reilu desi maitoa tai piimää
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl sulatettua voita
  1. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
  2. Voitele minidonitsipelti sulalla voilla, pellissä on non-stick pinta, mutta voideltuna donitsit saa todella helposti irti.
  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja suola kulhossa.
  4. Lisää maito tai piimä, muna,  sula voi ja sekoita kunnes massa on tasaista.
  5. Laita taikina kertakäyttöiseen pursotuspussiin ja leikkaa kulmasta sopiva pala pois ja pursota taikina pellin koloihin niin että taikinaa on puoleen väliin asti.
  6. Paista uunissa 4-6min. Anna donitsien hiukan jäähtyä ennen irrottamista.

 

Koristele haluamallasi tavalla, esim. sulalla suklaalla tai tomusokeri-vesiseoksella, jonka voi värjätä kauniin väriseksi pastaväreillä. Näistä tekemistäni suosikkini oli valkosuklaa-turkinpippurirouhe kuorrutus.

  

 

Jos vielä yhden ottais

 

Muistuttelen vielä Facebookissa olevasta arvonnasta, tässä linkki

22.10.2011 - 21:48

Tyttäreni koulun musiikiluokkien tapahtumaan tein pipareita musiikkiaiheella koristeltuna.

   Jostain syystä mulla aina jotain vääntöä royal icingin kanssa. Ja itsekin jo ääneen manasin että miksi ihmeessä rupesin tähänkin urakkaan, kun tuskan hiki valui jo ensimetreillä . Miksi en tehnyt kakkua, muffinsseja tai jotain muuta helppoa kun kerran itse sain päättää. Mielikuvissa näen aina hienot ja koristeelliset piparit, mutta totuus iskee aina jossain välissä ja koristelut jää minimaaliseksi ja lopputulos ei ole lähellekään sitä mitä oli ajatellut. No piparit tuli joka tapauksessa tehtyä, ehkä taas jonkin aikaa muistan jättää nämä hommat jollekin muulle

Yksi pelastava tekijä oli näiden teossa, nimittäin NUOTTIVIIVATYLLA, thank god for that!!!! Onneksi muistin tälläisen tyllan olemassaolon ja kävin sellaisen äkkiä ostamassa.

Jos olisin näitä alkanut tekemään viiva kerrallaan, niin olisi varmaan piparit lentäneet ikkunasta.

Tässä vaiheessa oli vielä hermot tallessa, mutta muutama kymmenen piparia myöhemmin ja  kun nuotteja ja nuottiavaimia rupesin pursottelemaan, rupesi epätoivo iskemään.

Eihän näistä ihan sellaisa tullut kuin ajattelin, mutta tyttäreni oli pipareista innoissaan ja se olikin taas pääasia että hän ne kelpuutti ennen kouluun vientiä.

Huomenna päästään sitten taas kyynel silmäkulmassa, hymy huulilla katsomaan ihania ja koskettavia muusikkiluokkien esityksiä

21.10.2011 - 19:20

rakkaalla lapsella on monta nimeä. Itse olen tätä herkkua kutsunut aina mokkapaloiksi. Samalla ohjeella leipoi lapsuudessa jo äitini. Joskus olen muitakin ohjeita kokeillut, mutta todennut tämän vaan ylivertaisen parhaaksi.

 

Mokkapalat

  • 3 munaa
  • 3kkp sokeria
  • 1,5kkp maitoa
  • 275g sulaa voita
  • 2rkl kaakaojauhetta
  • 3tl vaniljasokeria
  • 3tl leivinjauhetta
  • 4,5kkpvehnäjauhoja

kuorrutus:

  • n.400g tomusokeria
  • 1,5 rkl kaakaojauhetta
  • 1,5tl vaniljasokeria
  • 6rkl kahvia
  • 6rkl voita
  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
  2. Lisää joukkoon sulatettu ja jäähdytetty voi ja maito
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne viimeiseksi taikinaan
  4. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle
  5. Paista n.200 asteessa n. 20min
  6. Kun pohja on paistettu niin valmista täyte sekoittamalla kaikki aineet keskenään ja levitä kuorrutus pohjan päälle.

 

19.10.2011 - 16:45

KakkuKatri on jo jonkin aikaa ollut myös Facebookissa.

Tule mukaan tykkäämään ja lukemaan päivityksiä Facebookin kautta, samalla pääset osallistumaan arvontaan, jossa palkintona vaihtoehtoisesti fantasiakakku tai leivontaan liittyvä tuotepalkinto. Nyt kaikki tykkäämään ja suosittelemaan kavereillekin. Kilpailu päättyy 31.10

                                                                                                

30.09.2011 - 11:46

Hilja oli valinnut kakukseen tälläisen keijuperhoskakun. Vastaavan tyylisen kakun olemme joskus googlettamalla löytäneet monestakin ulkomaisesta blogista.

Kakun teon (ja kaiken muunkin valmistelujen ) kanssa tuli kauhea kiire ja se ikävä kyllä näkyy lopputuloksessa, hiomisen varaa olisi ja paljon. Olin menossa kaksi päivää juhlien jälkeen polvileikkaukseen, jo pitkään jatkuneiden polvikipujen takia ja se kertakaikkiaan oli verottanut voimia enkä jaksanut panostaa juhliin samalla tavalla kuin yleensä eli syyt tästä otan omaan niskaani, ensimmäistä kertaa elämässäni aloitin synttärivalmistelut aivan liian myöhään ja eihän siitä sitten mitään tullut. Moni asia jäi tekemättä tai korvattiin jollakin helpommalla ja nopeammalla vaihtoehdolla  tällä kertaa näin, ensi vuonna sitten taas toisella tavalla. Hilja oli kuitenkin kakkuunsa ja juhliinsa tyytyväinen ja sehän on tietysti pääasia

Taustalla näkyvästä seinäjulisteesta saimme loistoidean. Leikkasimme Helinä keijun kasvot pois julisteesta ja jokainen halukas juhlavieras sai laittaa omat kasvonsa aukosta ja kuvata näin itsensä keiuna

Kakku oli Hiljan toiveesta sienikakkupohjalla, täytteenä kinuskia, vadelmia ja kervavaahtoa. Kakussa oli yhteensä 8 munan pohjat. Päällinen on sokerimassan ja vaahtokarkinmakuisenmassan sekoitusta, itse keiju on sokerimassaa. Kuorrutuksen alla sokerikreemi. Kostutus vaniljamaidolla. Päällimmäiseksi suihkittiin tietysti helmiäisprayta ja ripoteltiin vielä vaaleanpunaista glitteriä.

Muuten tarjoilut oli pitkälti suoraan kaupan hyllyltä. Hilja itse valitsi keksejä, sipsejä, karkkeja yms. Ja lisäksi Hilja itse teki täytettyjä patonkeja suolapalaksi. Mutta hyvinpä näytti kaupankin antimet maistuvan lapsille, joten varmaan turhaan tunsin huonoa omaatuntoa saamattomuudestani.

 

 

14.09.2011 - 23:17

Usein kun joku tuttu pyytää tekemään kakkua, ainoa asia mikä jää harmittaamaan on se että ei pääse itse välttämättä maistamaan kyseistä kakkua. Ei voi olla sata varma onko kakku ollut täysin onnistunut vai muuttaisiko siitä itse jotain vielä parempaan suuntaa. Nyt olenkin ruvennut tekemään meille kotiin aina samalla ohjeella pienen maistiaiskakun aina silloin kun se kakku matkaa johonkin minne en pääse itse maistamaan.

Eli tämäkin on sellainen kakku, kakku on tehty TÄMÄN kakun ohjeella, sillä erolla että tässä kakussa on päällä maitosuklaa/tummasuklaaganache eikä sokerimassaa. Omaan makuuni tämä kakku oli todella hyvä. Kostutin kakkua aika reippaasti ja kakku olikin todella mehevä osittain sen ansiosta.

Tässä kakussa en panostanut koristeluun vaan laitoin meidän lasten suosikki koristelurakeita kakun päälle ja kakku katosikin parempiin suihin salamavauhtia.

11.09.2011 - 14:09

Tässä toiveena oli kerroskakku ja sankarin lempiväreihin kuuluu lime ja pinkki. Alareunan koristus idea tuli vasta viimemetreillä, kun järjestelin kakkutarvikekaappiani ja löysin sieltä   nämä  koristereunamuotit, jotka sain jo yli 2 vuotta sitten, enkä ole niitä kertaakaan käyttänyt. Kaapin perukoilta löytyi kyllä muitakin muotteja, jotka on jääny vähemmälle huomiolle ja nyt teinkin lupauksen että käytän jokaista niistä ainakin kerran ihan lähiaikoina.

Kakkupohja on suklainen, yhteensä 10 munan pohjat tein näihin kakkuihin, alin kakku on 22cm halkaisijaltaan ja siitä tulikin aika korkea.

Kakkupohjat tällä ohjeella, eli tein kaksinkertaisen ohjeen näihin kakkuihin.

  • 150g voita
  • 200g tummaa suklaata
  • 5munaa
  • 2dl sokeria
  • 1,5dl vehnäjauhoja
  • 0,5dl maissi-tai perunajauhoja
  • 1tl vaniljasokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  1. Erottele munanvalkuaiset keltuaisista.
  2. Paloittele suklaa ja voi astiaan ja sulata mikrossa tai vesihauteessa.
  3. Mittaa kuivat aineet kulhoon (ei sokeri)
  4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  5. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vaaleksi vaahdoksi
  6. Lisää keltuaisvaahtoon suklaa-voiseos
  7. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan.
  8. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti käännellen.
  9. Paista 175 asteessa n.1 tunti

Yksinkertainen kakkutaikina on sopiva 22-24 senttiseen vuokaan.

Täytteeksi tein suklaamoussen. Tämänkin siis tuplana näihin kakkuihin.

  • 4dl vispikermaa
  • 1 Sunnuntai vaniljatuorejuusto
  • 100g maitosuklaata
  • 100g tummaa suklaata
  • 0,5 dl vettä
  • 2 liivatetta

Tästä moussesta jäi vielä yli sen verran että sain kakun pintaan myös tätä moussea, joten käytin siis sitä sokerimassan alla.

Sokerimassan värjäsin kolmeen eri vihreän sävyyn ja koristenauhat on valkoisesta sokerimassasta. Kakunkoriste on sokerimassaa.

 

 

 

01.09.2011 - 23:13

Tein rippijuhliin voileipäkakkuja. Toinen on kylmäsavulohi ja toinen kinkku. Nyt en kyllä tarkkaan enää muista mitä kaikkea sisällä on joten tarkemmat ohjeet jää antamatta, jollen löydä paperia johon reseptit rustasin.

Laskuri 16.12.2008 lähtien
Pikainen kurkistus blogiini (klikkaa kuvaa)

 

 

 

 

 

 

 












Blogipohjani on täältä

Locations of visitors to this page

bloglovin