Meidän tytöt alkoivat suunnittelemaan synttäreitään jo aikaisin keväällä ja teemaksi valitsivat sitten lopulta Pariisin ja sitä kautta Eiffel-torni oli ilmeinen valinta kakunaiheeksi. Täältä sitten löytyi kakku johon tytöt tykästyivät ja lupauduin yrittämään jotain samankaltaista. Muutin pursottelut erinlaisiksi, jotta ei olisi ihan täydellinen kopio alkuperäisestä vaikka kyllähän tuo aika samanoloinen on näinkin. Eiffel-tornin teko onnistui yllättävän hyvin vaikka en ole mikään ylin ystävä Royal icingin kanssa

Kakussa  Royal icingista tehty Eiffel torni, jonka tekemisen aloitin kolme päivää ennen juhlia. Osien kuivumiseen piti siis varata jonkin verran aikaa. Royal icingin tein tällä Wiltonin ohjeella. Värjäsin icingin harmaaksi ja lopuksi suihkin valmiin tornin päälle helmiäisprayta.

Kakussa on pohjana suklainen sienikakkupohja, eli perus sienikakkupohjataikina, jonka sekaan laitoin sulatettua tummaa suklaata.

Kostutus vaniljamaidolla, välissä valkosuklaakerma ja mansikkasiivuja.

Pursotukset tehty kermavaahdon ja rahkan seoksella. Värjätty Wiltonin pinkillä pastavärillä. Tyllana käytin Wiltonin 1M tyllaa.