Näitä ihania pannukakkuja taas Nauru

Kävin lukemassa Terhin päivitystä Kanadan matkastaan ja siinä postauksessa oli puhetta ja ihania kuvia pannukakuista. Oli ihan pakko itsellekin tehdä pannareita. Eikä lapset kauheasti vastustaneet ajatusta koska näistä on tullu meidän yksi suosikkiherkku viikonloppuihin.

1270579837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Lapset tekivät itselleen omia annoksia pannukakuista, kermavaahdosta, hillosta ja marjoista.

1270579933_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Ohje on sama kuin viime kerralla, sillä erotuksella että meiltä ei löytynyt kermaviiliä eikä piimää, joten korvasin sen rahkalla ja vispikermalla, kumpaakin oli n.1dl.

Pancakes

3

munaa

2-3

rkl

fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa

5

dl

vehnäjauhoja

3

tl

leivinjauhetta

1

tl

vanilliinisokeria

½

tl

suolaa

2-3

dl

maitoa

2

dl

piimää tai kermaviiliä

½

dl

voisulaa tai öljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.

Pannukakut paistettiin ihan tavallisella isolla pinnotetulla paistinpannulla ilman rasvaa. Jos omistat blini-tai lettupannun niin sellainenkin käy hyvin.

Jokaista pannukakkua varten annosteltiin 2-3rkl taikinaan. Isolla pannulla mahtuu paistamaan 3 pannukakkua kerrallaan. Ilman rasvaa paistettuna pannukakkuihin saa kauniin tasaisen värin, rasvalla paistaessa paistojälki on rosoisempi.

Ohje on Myllyn Paras sivuilta.