1232792296_peppu2.JPG

 

Eli tälläinen "booty cake" sitten tuli tehtyä tilauksesta. Takapuoli oli vaikea saada mahtumaan pyöreeseen alustaan, mutta kuljetuksellisista syistä se piti siihen saada. Suorakaiteen muotoseen alustaan olisi ollut helpompi väsätä.

Kakkupohjana kaakaosokerikakkupohja, täytteenä ihana omarkerma Kieli ulkona

päällinen marsipaania.


KAKKUPOHJA

4 munaa
saman verran sokeria
saman verran vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

(2 rkl kaakaojauhetta)



Riko munat lasiin, mittaa toisella samanlaisella lasilla sokeria saman verran. Kolmanteen samanlaiseen lasiin mittaa vehnäjauhoja saman verran joihin sekoita leivinjauhe (ja kaakaojauhe)

Laita munat ja sokeri kulhoon, vatkaa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon vehnäjauho-leivinjauhoseos siivilän läpi varovasti taikinaa nostellen lastalla tms.  Taikinan voi myös sekoittaa kädellä jolloin on helppo havaita kaikki jauhopaakut.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaa ja paista uunin alimmalla tasolla 175 astetta ja n.40 min.

Tässä kakussa  käytetty kaksi 4 munankakkupohjaa joista toisen paistoin sydänmuotissa ja sain siitä hyvän pohjan pepun muodoille ;)

OMARKERMA

4-5 dl vispikermaa

1 pussi Omarkarkkeja

Kuumenna kermaa kattilassa hiljalleen (älä keitä), lisää sekaan omarkarkit, sekoittele niin kauan että omarit sulaa kerman joukkoon. Jäähdytä kerma viileässä esim.jääkaapissa seuraavaan päivään. Vatkaa vaahdoksi ja käytä kakun täytteenä. Nam!

Ihonvärinen marsipaani on saatu sekoittamalla  yksi keltainen, yksi valkoinen ja kaksi vaaleanpunaista marsipaanipötköä sekaisin.